Isoveljen reaktio vastasyntyneeseen sulattaa sydämet

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Perheen esikoiset ja jakamattomaan huomioon tottuneet lapset voivat olla hetken ajan hämillään kun perheeseen syntyy vauva. On täysin normaalia, että lapset ovat mustasukkaisia vanhemmistaan ja osoittavat välillä mieltään kun eivät saakaan vanhemmistaan heti leikkikaveria tai sylittelijää jos vauva tarvitsee huolenpitoa.

Yksi suloinen isoveli ottaa uuden tulokkaan kuitenkin todella lempeästi vastaan. Mary Alan on julkaissut omalla TikTok-kanavallaan viraaliksi levinneen videon, jossa nähdään miten ylpeä isoveli pääsee ensimmäistä kertaa tapaamaan vauvaa.

Pojalla on ollut ikävä synnyttämässä ollutta äitiään, ja hän juoksee heti innoissaa äidin luo ihanassa haalariasussaan, jossa lukee isoveli. Poika saa silittää ja halata vauvaa, minkä lisäksi hän pääsee myös pitämään ensimmäistä kertaa vauvaa sylissään.

@maryalanabernathy

♬ original sound – Mary Alan