1990-luvulla lapsitähdestä megatähdeksi musiikkiuransa myötä noussut Britney Spears lopetti aktiiviuransa jo vuosia sitten, ja nykyisin hän paistattelee otsikoissa lähinnä sosiaalisen median päivityksillään. Se on luonnollisesti parempi kuin vuonna 2008, jolloin hän kärsi mielenterveyden ongelmista.
Rohkeasti vähäpukeisena ja jopa alastomana viime aikoina somessa poseerannut supertähti on nyt keikistellyt lähes alastomana kylpyhuoneessa, jossa hän kuvasi itsensä takaapäin. Siksi kuvassa pääosaan nouseekin poptähden timmi takapuoli, joka nähdään lähes paljaana.
Viime joulun Britney Spears vietti Havaijilla isänsä Kevin Federlinen kanssa asuvien lastensa, 19-vuotiaan Seanin ja 18-vuotiaan Jaydenin, kanssa. Samalla hän paljasti seuraajilleen, ettei ollut tätä ennen nähnyt poikiaan peräti kahteen vuoteen. Ei siis ihme, että Spears hehkutti joulunviettoaan ja sen ainutlaatuisuutta avoimesti.