Lumitilanne osassa Suomea poikkeuksellinen

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Kuluva talvi on ollut osassa maata harvinaisen vähäluminen. Lumet ovat vähissä varsinkin Suomen etelä-, lounas- ja länsiosissa. Maa on paikoin vihertänyt helmikuussa.

– Lunta on Suomessa tällä hetkellä laajalti vähemmän kuin tähän aikaan vuodesta vertailukaudella 1991–2020 keskimäärin, kertoo meteorologi Joanna Rinne Forecan sääuutisissa.

Kaikkien lounaisrannikon sekä paikoin etelärannikon ja Satakunnan säähavaintoasemien mittauksissa lunta oli tiistaina nolla senttimetriä. Pohjois-Karjalassa lumensyvyys on paikoitellen jopa poikkeuksellisen pieni. Sääilmiötä kuvaillaan poikkeukselliseksi, kun sitä esiintyy tilastollisesti keskimäärin kerran 30 vuodessa tai harvemmin.

Forecan mukaan maan länsiosassa oli 11. helmikuuta lunta 5-20 senttiä tavanomaista vähemmän ja maan etelä- ja itäosassa 10-30 senttiä tavanomaista vähemmän. Lapissa tilanne vaihtelee. Etelä-Lapissa lunta on 0-20 senttiä tavanomaista vähemmän, kun taas Sodankylä-Inari-Kittilä-alueella sekä Kilpisjärvellä lunta on 10-20 senttiä tavanomaista enemmän.

Sää kylmenee loppuviikoksi, mutta ainakaan merkittävästi enemmän lunta ei näillä näkymin sada maahan. Ennusteissa ensimmäinen laajemman lumisateen mahdollisuus esiintyy 17. helmikuuta alkavan viikon puolivälissä.