Suositun Sisarvaimot-realitysarjan entinen johtohahmo Kody Brown pohti hiljattain epäonnistuneita avioliittojaan televisiossa. Hän ruoti erityisesti suhdettaan entiseen vaimoonsa Janelle Browniin. Kody myönsi katuvansa joidenkin asioiden päättymistä TLC-televisiokanavan haastattelussa.
Monen yllätykseksi Kody totesi samassa haastattelussa edelleen pitävänsä Meri Brownia ystävänään. Pariskunnan avioliitto oli ollut ennen ero yli kymmenen vuoden ajan kaikkea muuta kuin romanttinen, joten ystävyyssuhde olisi periaatteessa jatkumoa aiemmalle. Mitä tulee Christine Brownin uuteen avioliittoon ja rakkauselämään, ei se Kodyn mukaan aiheuta hänessä katkeruutta.
Christine jätti Kodyn marraskuussa 2021 ja avioitui David Woolleyn kanssa lokakuussa 2023. Christine on toistuvasti painottanut, että haluaa pysyä erossa Kodysta lopullisesti ja käsittelee tätä aihetta myös tulevassa muistelmateoksessaan. Sen sijaan Janellea Kody kaipaa aidosti.
– Minusta tuntui aina, että olisimme voineet saada sen toimimaan, Kody vakavoituu ja koki olleensa Janellen kanssa hengellisesti hyvä avioliitossa.