Radiota kuunteli vuonna 2024 päivittäin 4,3 miljoonaa suomalaista. Luku vastaa jopa noin 84 prosenttia väestöstä. Asia käy ilmi Finnpanelin tuoreesta tutkimuksesta. Keskimäärin Suomessa kuunnellaan päivittäin radiota 2 tuntia 10 minuuttia. Radion parissa vietetyssä ajassa on kuitenkin eroa ikäryhmittäin.
25-54-vuotiaat kuuntelevat radiota keskimäärin yhden tunnin ja 35 minuuttia päivässä. Kuunnelluin radiokanava on Yle Radio Suomi, joka tavoitti Kansallisen radiotutkimuksen mukaan 31 prosenttia yli 9-vuotiaista suomalaisista. Toiseksi suosituin on Radio Nova, jonka viikkotavoittavuus on 19 prosenttia. Kolmanneksi suosituin on Radio Suomipop 15 prosentin viikkotavoittavuudella.
Kaupallinen radio tavoittaa väestöstä viikon aikana 67 prosenttia ja Yle 46 prosenttia. Kuunteluosuuksissa mitattuna Ylen osuus on koko väestössä 51 prosenttia ja kaupallisten 49 prosenttia. 25-54-vuotiaiden naisten suosikkikanavia olivat Radio Nova, Radio Suomipop ja Yle Radio Suomi, ikäryhmän miesten puolestaan Radio Rock, Yle Radio Suomi sekä Radio Nova ja Radio Suomipop.
Yli 1,3 miljoonaa suomalaista kuuntelee viikoittain digitaalista audiota kotimaisten suoratoistopalveluiden, kuten Radioplayerin, Yle Areenan, Suplan, RadioPlayn ja Podplayn kautta. Finnpanel toteuttaa Kansallisen radiotutkimuksen vuosittain. Kuuntelutietoa kerätään vuoden ympäri yli 18 000 vastaajalta.