Fyre-floppifestivaalin paluu etenee – lippuhinnat pilvissä

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Luksusmusiikkifestivaalina mainostettu ja pahasti pieleen mennyt Fyre Festival on tekemässä uutta tulemista. Fyre Festival 2 -tapahtumaa järjestää jälleen Billy McFarland. Hän sai petostuomion ensimmäisen Fyre-festivaalin seurauksena.

Fyre Festival 2 järjestetään McFarlandin sosiaalisessa mediassa julkaiseman tiedotteen mukaan 30. toukokuuta – 2. kesäkuuta 2025. Tapahtumapaikkana toimii Meksikolle kuuluva saari Isla Mujeres. Festivaalivieraille lupaillaan maailmanluokan majoituspalveluita ja unohtumattomia kokemuksia

– Fyre 2 on kolmen päivän retriitti Meksikon Karibialle, jossa seikkailet päivisin suosikkilahjakkuuksiesi kanssa ja kokoonnut iltaisin muiden kanssa yhteen juhlimaan musiikin kera, tiedotteessa kerrotaan.

Festivaalin esiintyjiä ei ole toistaiseksi julkistettu. Lostnights-yhtiön tuottaman ja operoiman festivaalin liput maksavat halvimmillaan 1 400 dollaria, eli noin 1 330 euroa. Kallein lipputyyppi maksaa 1,1 miljoonaa dollaria.

Lähes katastrofaalisesti päättynyt ensimmäinen Fyre-festivaali sai aikoinaan runsaasti mediahuomiota. Surullisen kuuluisaan tapahtumaan ja sen taustoihin on perehdytty muun muassa Netflixin Fyre: Luksusfestivaali, joka lässähti -dokumentissa.