Yleisurheilun EM-kisoja tavoitellaan Suomeen

Urheilu Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Vuoden 2030 yleisurheilun EM-kisoja tavoitellaan Suomeen. Helsingin kaupunki kertoo tiedotteessa sitoutuvansa urheilutapahtuman hakuprosessiin yhdessä Suomen Urheiluliiton (SUL) kanssa. Helsingin ohella EM-kilpailua tavoittelevat Sveitsin Zürich ja Belgian Bryssel.

Haun seuraavassa vaiheessa SUL jättää hakukirjan Euroopan yleisurheiluliitolle (EA) kesäkuussa yhdessä Suomen valtion ja Helsingin kaupungin kanssa. Hakuprosessi jatkuu lokakuussa Sylvia Barlaqin johtaman EA:n hakukomitean vieraillessa Helsingissä. EA supistaa hakijoiden määrän kahteen maaliskuussa 2026 ja tekee päätöksen isäntäkaupungista saman vuoden lokakuussa.

– Sen lisäksi että suurtapahtumat tuovat iloa ja elämyksiä meille suomalaisille, on niillä myös merkittävä taloudellinen vaikutus. Kansainvälisen näkyvyyden lisäksi EM-kisojen kaltaiset arvokilpailut tuovat paikallisille ihmisille ja yrityksille työtä sekä valtiolle matkailun tuottamia verotuloja, kertoo Helsingin urheilusta ja liikunnasta vastaava apulaispormestari Paavo Arhinmäki Helsingin kaupungin tiedotteessa.

Helsingin brändi- ja tapahtumat -yksikön päällikkö Sanna Försströmin mukaan yleisurheilun EM-kilpailut toisivat Helsinkiin arviolta 64 miljoonaa euroa. Tapahtuma myös kasvattaisin Helsingin tunnettuutta maailmalla. Helsingin kaupungin liikuntajohtaja Tarja Loikkanen puolestaan uskoo, että urheilun suurtapahtumien vaikuttavan liikunnan harrastajamääriin.