Japanissa maailman pienin puisto – alle neliömetrin kokoinen

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Japanin Nagaizumissa sijaitsee puisto, jossa on tilaa hädin tuskin yhdelle ihmiselle. Paikallisen kaupungintalon lähellä sijaitseva, lähinnä kukkaistutusta muistuttava puisto onkin nimetty virallisesti maailman pienimmäksi Guinnessin ennätystenkirjan toimesta.

Nagaizumin minipuisto on vain 0,24 neliömetrin kokoinen eli sen pinta-ala vastaa suunnilleen kahta A3-paperiarkkia. Tästä huolimatta puistossa on nurmikkoa ja jopa pieni lenkki istumista varten. Puisto valmistui vuonna 1988.

– Eräs kaupungin työntekijä oli silloin lomailemassa Yhdysvalloissa. Hän sai selville, että Oregonin osavaltiossa sijaitsi maailman pienin puisto. Työntekijä halusi luoda vielä pienemmän puiston, paikallisen rakennushallinnon työnjohtaja Shuji Koyama kertoi Guinnessille.

Puisto oli vuosikymmenten ajan maailman pienin vain epävirallisesti. Lopulta puiston tarkka koko päätettiin kuitenkin selvittää, ja lopulta Guinness virallisti ennätystittelin.