Peter Andre huolissaan julkkisten vainoamisesta: ”Sosiaalinen media ei auta”

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Brittiläis-australialainen laulaja, lauluntekijä, televisiopersoona ja liikemies Peter Andre on ilmaissut huolensa julkkisten viimeaikaisista vainoamisista. 52-vuotias poptähti on nyt huolissaan tapauksista, joissa julkkiksia on seurattu häiritsevästi ja sinnikkäästi.

Andre muistuttaa, että ongelma ei ole uusi. Vainoamista on tapahtunut jo vuosikausia. Andre haluaisi löytää ratkaisun julkkisten piinamisen lopettamiseen, erityisesti sosiaalisen median aikakaudella.

– Olen nähnyt viime aikoina paljon juttuja vainoamisesta. Äsken eräs mies on myöntänyt vainonneensa tanssiohjelman tuomari Shirley Ballasia, ja lisäksi tennispelaaja Emma Raducanu joutui hiljattain ikävään tilanteeseen. Vainoamista on tapahtunut jo vuosia. Muistan esimerkiksi vuoden 1992 elokuvan The Bodyguard, jossa julkkiksen vainoaminen oli keskeinen teema, Andre kirjoittaa OK-lehden kolumnissaan.

– Sosiaalinen media ei auta asiaa. Sen kautta on entistä helpompaa jäljittää ihmisiä. Ongelma on kuitenkin ollut olemassa jo pitkään, ja toivon, että löytäisimme keinoja sen lopettamiseksi.

Kolumni liittyy siihen, kun 37-vuotias Kyle Shaw myönsi Liverpoolin kruununoikeudessa syyllistyneensä Shirley Ballasin vainoamiseen kuuden vuoden ajan. Shirley Ballas on brittiläinen tanssija, tanssituomari ja tanssinopettaja, joka tunnetaan parhaiten BBC:n Strictly Come Dancing -ohjelman päätuomarina. Shaw on asetettu ehdolliseen vapauteen ennen 1. huhtikuuta annettavaa tuomiota, kun hän myönsi aiheuttaneensa vakavaa haittaa tai ahdistusta TV-tähdelle elokuun 2017 ja marraskuun 2023 välisenä aikana.

Samaan aikaan 22-vuotias urheilutähti Emma Raducanu oli huolissaan, että häntä seurasi tuntematon mies. Pelaaja muun muassa huomasi miehen tennisturnauksessaan. Vainoaja poistettiin katsomosta sen jälkeen, kun Raducanu purskahti kyyneliin.