Yhdysvaltalainen koomikko ja televisiotähti Chelsea Handler tunnetaan muun muassa Netflixin Chelsea-keskusteluohjelman juontajana. Nyt juuri uuden kirjan julkaissut nainen paljasti tuoreessa haastattelussaan yksityiskohtia hänen rakkauselämästään.
Tänä vuonna 50 vuotta täyttänyt Chelsea Handler kertoi People-sivuston mukaan löytäneensä uuden rakkauden elämäänsä. The Jamie Kern Lima Show -ohjelman tulevassa jaksossa tähti kertoi olleensa uudessa suhteessa jo yhdeksän kuukauden ajan.
Chelsea Handler kertoi, että ei aio kuitenkaan ottaa suhdetta liian vakavasti. Hänen elämänsä keskipisteenä ei ikinä tule olemaan mies. ”Seurustelen nyt jonkun kanssa, johon tunnen suurta vetoa ja jonka kanssa tykkään harrastaa seksiä. Se on todella mukava juttu elämässäni”, Handler paljasti ja kertoi, että hän ei ole parisuhdeihminen.