Karu yllätys lentoasemalla – skorpioni iski piikkinsä naiseen

Ohhoh! · Tim Isokivi

Yhdysvaltalainen matkustaja koki karun yllätyksen Loganin kansainvälisellä lentoasemalla Bostonissa. Hän joutui skorpionin pistämäksi matkatavaroiden luovutuspaikalla. Odottamaton välikohtaus tapahtui sunnuntaina 2. maaliskuuta.

Meksikosta Bostoniin lentänyt nainen oli noutamassa laukkuaan E-terminaalin matkatavarahihnalta, kun hän tunsi kipua sormessaan. Häntä oli pistänyt matkatavaroiden joukkoon päätynyt skorpioni. Nainen kuljetettiin välittömästi sairaalahoitoon.

ABC News -uutissivuston mukaan naisen tila ei ole tiedossa. Skorpionin pistot eivät ole yleensä hengenvaarallisia terveille aikuisille ihmisille. Lääkärille hakeutuminen on kuitenkin tarpeen kivun lievittämisen ja mahdollisen tulehdusriskin hoitamisen vuoksi.

Tiedossa ei ole, kuinka skorpioni oli päätynyt lentoasemalle. Skorpioneja ei tyypillisesti esiinny luonnonvaraisena Bostonin alueella.