Iranilaissyntyisen suomalaisen Arman Alizadin uusi ohjelma Arman ja aikamme ilmiöt on nostanut esiin keskustelua ja vastakkainasettelua suomalaisessa yhteiskunnassa. Hän haastatteli avoimen etnonationalistisen Sinimustan liikkeen puheenjohtajaa Tuukka Kurua, jonka näkemykset suomalaisuudesta ja maahanmuutosta ovat jyrkät ja ulossulkevat.
Sosiaalinen media osoittaa, että Kurun edustama oikeisto ei ole ainoa aate, jossa syrjitään avoimesti toisia ihmisiä. Alizad jakoi jaksoon liittyvän päivityksen sosiaalisessa mediassa. Arman saa jatkuvasti arvostelua osakseen, mutta yksi kommentti nousi esiin erityisen räikeänä.
– En mäkään viime aikojen ns. persuuntumis(uhriutumistesi jne) takia halua sun enää jäävän tänne…, kommentoija kirjoitti Facebookiin rasistisesti.
Tämä kommentti paljastaa mielenkiintoisen ja samalla absurdin ilmiön. Henkilö, joka ilmeisesti pitää itseään suvaitsevana ja vastustaa rasismia, päätyy itse ilmaisemaan täsmälleen samanlaista ulossulkevaa ajattelua kuin hän kritisoi. Suvaitsevaisuutta pidetään yleisesti myönteisenä arvona. Saamme kuitenkin netistä lukea päivittäin, kuinka suvaitsevaisuus voi kääntyä itseään vastaan, kun siitä tulee ehdotonta ja aggressiivista.
Media lynkkaa avoimesti ”väärämielisiä”, ihmiset hakkaavat pesäpallomailoilla tietyn autotehtaan ajoneuvoja, vastapuolen ihmisryhmiä haukutaan ja heidät ollaan valmiita polkemaan maanrakoon – hinnalla millä hyvänsä. Kommentoija syyttää Alizadia persuuntumisesta, eli vihjaa hänen siirtyneen poliittisesti oikealle tai omaksuneen uhripuhetta. Tämän vuoksi siis kommentoija katsoo oikeudekseen ilmaista, ettei halua Alizadin jäävän Suomeen – aivan kuten Kurun ajatusmaailmassa tietyt ihmisryhmät eivät kuulu Suomeen.
Kyseessä on suvaitsevaisuuden paradoksi, jonka filosofi Karl Popper muotoili: ”Mikäli yhteiskunta on rajoittamattoman suvaitsevainen, se voi lopulta tuhota itsensä, koska se ei pysty vastustamaan suvaitsemattomuutta.” Popperin mukaan rajaton suvaitsevaisuus johtaa siihen, että ääriajattelu voi saada jalansijaa ja tukahduttaa itse suvaitsevaisuuden. Näin on käynyt kaikkialla länsimaissa.
Voidaan puhua myös peiliefektistä. Jos kritisoimme jotakuta ulossulkevasta ajattelusta, mutta päädymme itse ehdottamaan samanlaista kohtelua vastapuolelle, mitä eroa lopulta on? Jos torjumme rasistisen ajattelun syrjimällä rasistia samalla logiikalla, päädymmekö itse käyttämään juuri niitä keinoja, joita haluamme vastustaa? Kyllä.
Todellinen suvaitsevaisuus ei tarkoita sitä, että hyväksymme kaikki mielipiteet kritiikittä, mutta se ei myöskään tarkoita sitä, että sorruimme samoihin toimintatapoihin kuin ne, joita pidämme vastustajinamme. Alizadin tapa käsitellä asiaa oli keskustelu ja dialogi – ei vastakkainasettelu ja käänteinen ulossulkeminen.
Jos haluamme aidosti puolustaa avointa ja moniarvoista yhteiskuntaa, ihmisten on kyettävä kohtaamaan myös vastakkaiset mielipiteet avoimesti ja objektiivisesti – kahvipöydissä, toreilla ja mediassa. Muuten alennutaan peilaamaan esimerkiksi poliittisiin mielipiteisiin liittyvää kielteisyyttä omassa käyttäytymisessämme. Tämä Alizadin tapaus toimii muistutuksena siitä, kuinka helppoa on lipsahtaa siitä mitä kritisoimme ja kuinka vaikeaa todellinen suvaitsevaisuus lopulta on. Ketä sinä ajattelit haukkua seuraavaksi netissä ja millä oikeutuksella?
