Yhdysvaltalainen elokuvaohjaaja ja käsikirjoittaja Jeff Baena menehtyi alkuvuodesta 47-vuotiaana. Hänen avustajansa löysi miehen kuolleena, eikä Baenan vaimo, The White Lotus -sarjassa esiintynyt näyttelijä Aubrey Plaza ollut kotona. Nyt tiedetään myös syy siihen, miksi vaimo ei ollut paikalla.
Los Angelesin piirikunnan oikeuslääkärin raportin mukaan julkkispari oli todellisuudessa eronnut viime vuoden syyskuussa. People-lehti kertoo, että Baena alkoi käydä terapiassa Plazan pyynnöstä lokakuussa. Heillä oli ollut ongelmia avioliitossaan. Plaza ja Baena pyrkivät pitämään parisuhteensa poissa julkisuudesta, joten tieto nousi esiin vasta nyt, kolme kuukautta miehen kuoleman jälkeen.
Baenan kuolinsyy oli itsemurha. Hänet tunnettiin käsikirjoittajana ja elokuvaohjaajana, ja työskenteli usein vaimonsa kanssa myös valkokankaalla. Plaza ja Baena menivät salaa naimisiin vuonna 2020 ja olivat seurustelleet sitä ennen 10 vuotta yhdessä. Heillä ei ollut yhteisiä lapsia.