Aikuisviihdealan yrittäjä Susanna Penttilä on tullut suomalaisille tutuksi monista yhteyksistä, sillä alunperin vaatealan yrittäjänä julkisuuteen tullut kurvitar on nähty monissa televisio-ohjelmissa ja realitysarjoissa. Viime aikoina hän on ansainnut elantonsa kuitenkin tekemällä maksua vastaan aikuisviihdettä verkkopalveluun.
Nyt Susanna on esitellyt massiivisia rintojaan sosiaalisessa mediassa ja tiedustellut retorisesti videossaan minkä kokoiset. Hän itse kuitenkin vastasi saman tien ja totesi, että täydellisen kokoiset. Monet hänen seuraajistaan lienevät Penttilän kanssa samaa mieltä asiasta.
48-kiloinen ja 159-senttinen Susanna Penttilä on viime aikoina keskittynyt lyhyisiin somevideoihin, jossa hän esittää vain parin tai muutaman sanan lausahduksen tai kysymyksen. Hän perusti verkkopalvelun tulojaan varten oman osakeyhtiön ja taannoin paljasti, että verkkopalvelussa on satoja tuhansia euroja odottamassa niiden nostamista.