Näyttelijä Channing Tatum on tullut tunnetuksi monista elokuvarooleista, joista suosituimpien mukana on Magic Mike. Isossa osassa miehen tekemistä rooleista pääosassa on hänen fysiikkansa ja etenkin rautauset vatsalihakset, joita usein kameralle esitellään ilman paitaa.
Nyt 44-vuotias Channing Tatum julkaisi Instagramissa hämmästyttävän kolmen kuvan sarjan, joista ensimmäisessä kuvassa Tatum nähdään nykyisessä kunnossaan. Mies kertoo painavansa tällä hetkellä noin 93 kiloa.
Toisessa kuvassa Channing Tatum painaa noin 107 kiloa kun hänen piti lihottaa itseään valmistautuessaan Josephine-elokuvaa varten. Kolmannessa kuvassa hänen painonsa on pudonnut noin 78 kiloon kun hänen piti laihduttaa Roofman-elokuvaa varten.
Tatum kiitti julkaisussaan hänen geenejään, kokkiaan, ravitsemusterapeuttiaan ja valmentajaansa siitä, että hänen kehonsa on kestänyt näin rajut painonvaihtelut. Hän kertoi, ettei aio enää tehdä rooleja, jotka vaativat huomattavia painonnousuja, koska ne ovat liian raskaita keholle ja painon pudottaminen on muuttunut aiempaa vaikeammaksi.