Polkupyörävarkauksien määrä väheni vuonna 2024. Vakuutusyhtiöille ilmoitettiin 13 387 varastettua pyörää ja poliisille 16 364 varastettua pyörää. Lukumäärässä oli Finanssiala ry:n tiedotteen mukaan hieman laskua edellisvuoteen verrattuna.
Varastetuista pyöristä maksetut korvaukset sen sijaan jatkoivat kasvuaan vuonan 2024. Varastettuja pyöriä korvattiin yhteensä 11,3 miljoonan euron edestä. Finanssialan turvallisuusasiantuntija Aku Pänkäläisen mukaan tämä johtuu osittain sähköpyörien tai muiden kalliiden polkupyörien yleistymisestä.
Poliisin tietoon viime vuonna tulleista varastetuista pyöristä noin 2 400 oli sähköpyöriä. Osuus on kasvanut vuosi vuodelta. Poliisin ja vakuutusyhtiöiden erilaisia lukuja pyörävarkauksien suhteen selittää se, ettei kaikista varkauksista haeta korvauksia.
Pyörää kannattaa aina mahdollisuuksien mukaan säilyttää lukitussa varastossa. Jos tämä ei ole mahdollista, kannattaa pyörä jättää lukittuna mahdollisimman näkyvälle paikalle. Pyörä tulisi lukita kiinteän runkolukon lisäksi kunnollisella kaari- tai taittolukolla rungosta kiinteään esineeseen.