Yrityksiltä lähestymiskieltoja asiakkaille? Lain valmistelu on aloitettu

Ohhoh! · Terhi Piiroinen

Kuvittele tilanne, jossa pienen kivijalkakaupan myyjä joutuu poistamaan saman häirikköasiakkaan päivittäin kaupastaan. Aamusta asti alkava ahdistus ja odotus nakertaa hyvinvointia. Entäpä sitten, kun sama kaljavaras astuu jalallaan myymälään? Montahan tölkkiä hän yrittää tällä kertaa vohkia, voi pohtia.

Myymälöissä tapahtuva häiriköinti ja uhkailu ovat viime vuosina yleistyneet hälyttävällä tavalla. Kaupan liiton mukaan erilaiset häiriö-, uhka- ja väkivaltatilanteet ovat kolminkertaistuneet vuodesta 2020. Nyt oikeusministeriö on käynnistänyt lainvalmistelun, joka antaisi yrityksille mahdollisuuden hakea toistuvasti häiritsevälle henkilölle viranomaisen määräämän lähestymiskiellon.

Tähän saakka työnantajat ovat olleet neuvottomia erityisesti tilanteissa, joissa häiritsijä on asiakkaan asemassa. Vaikka työntekijöillä on oikeus turvalliseen työympäristöön, ei yrityksellä ole ollut mahdollisuutta ryhtyä oikeudellisiin toimiin työntekijän puolesta. Kaupan liitto on kutsuttu mukaan lainvalmistelun tueksi perustettavaan seurantaryhmään, jossa se voi tuoda käytännön kokemuksia myymäläarjesta lainsäätäjien tietoon. Liiton tavoitteena on varmistaa, että laki toimii tehokkaasti ja on oikeasuhtainen.

– Työturvallisuuden takaaminen on työnantajan lakisääteinen tehtävä, mutta nykykeinot eivät riitä kaikkein hankalimpiin tilanteisiin. Nyt valmisteltava laki paikkaa tätä vakavaa aukkoa, sanoo Kaupan liiton johtava asiantuntija Terhi Kuljukka-Rabb.