Rocktähti yläosattomissa Havaijin rannalla – katso kuvat

Viihdeuutiset · Stara.fi

Aerosmith-yhtyeen keulahahmo Steven Tyler joutui aiemmin tänä vuonna ikävään onnettomuuteen Paraguayassa. Rokkari kaatui rajusti hotellihuoneensa suihkussa ja loukkasi muun muuassa kasvonsa. Myös tähden purukalustoa jouduttiin korjaamaan sairaalassa.

Nyt Tyler on kuvattu nauttimassa lomastaan Havaijilla, mutta samalla viihdelehdet ovat ihmetelleet hänen rapistunutta ulkomuotoaan. 63-vuotiaan supertähden fyysinen kunto ei nimittäin ole enää paras mahdollinen, vaikka ikääkin on jo kertynyt. Katso kuvat tästä.

Viime kuussa Tylerin kerrottiin kihlanneen pitkäaikaisen tyttöystävänsä Erin Bradyn. 38-vuotiaan kaunottaren vasemmassa nimettömässä nimittäin bongattiin joulupäivänä jättimäinen timanttisormus. Viisi vuotta seurustellut pariskunta ei kuitenkaan vahvistanut kihlaushuhuja julkisuudessa.

Steven Tyler paljasti taannoin henkilökohtaisia asioitaan omaelämäkerrassaan. Hän paljasti esimerkiksi kokeilleensa homoseksiä. Rocklegenda paljasti Does the Noise in My Head Bother You? -kirjassa myös joutuneensa lapsena rankan kiusaamisen kohteeksi. Muut kiusasivat häntä muun muuassa tavallista muhkeampien huuliensa takia. Hän joutui usein myös rajuihin tappeluihin, joiden jälkeen hän palasi kotiinsa verisenä. Tyler on ollut aiemmin naimisissa mallina työskennelleen Cyrinda Foxen ja muotisuunnittelija Teresa Barrickin kanssa.