BB-Janica paljasti: Kiertueelle porno-Lotharin kanssa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomen edellisen Big Brother -tuotantokauden voittajaksi lopulta selvinnyt BB-Janica Kortman on ehtinyt totuttautua jo kahden kuukauden ajan BB-talon ulkopuoliseen siviilielämään. Staran Chaos Tube -tiimi tapasi Janican viikonloppuna haastattelun merkeissä.

Haastattelussa Janica kertoi tekevänsä edelleen aktiivisesti ”tanssikeikkoja”, eli strippaavansa edelleen. Big Brother -ohjelman suosion myötä kalenteri on täynnä keikkoja, eikä loppua ole ainakaan vielä näkyvissä. Janica ei myöskään harkitse strippaamisen jättämistä.

– En mä ole päätöksiä sellaisesta tehnyt. Sen aikaa varmaan teen, kun kysyntää on. En ole tehnyt mitään päätöksiä siitä. Nythän meille tuli entisten SK-ravintoloiden kanssa kuudentoista keikan soppari Anssin (Mr. Lothar) kanssa. Sitten on ollut puhetta jostain juontojutuista. Mä oon avoin kaikelle, Janica paljasti.