Eilen illalla Los Angelesissa kruunattiin Miss Universumiksi 18-vuotias puertoricolainen Zuleyka Rivera. Maailman kaunein nainen pyörtyi hetkeä myöhemmin lehdistötilaisuuden ja kuvaussession aikana.
Miss Universe organisaation edustajan Esther Swanin mukaan Rivera toipui kuitenkin nopeasti, kun hänelle annettiin juotavaa. Hänen mukaansa kaunotar oli seissyt pitkään kuumottavien valojen loisteessa metalliketjuista tehdyssä puvussaan. Rivera ei kuitenkaan kaatunut maahan saakka, sillä vieressä ollut henkilö sai hänet kiinni.
– Olen aina uskonut itseeni, mutta en olisi osannut odottaa voittavani, espanjankielinen Rivera kertoi heti kruunaamisen jälkeen lavalla.
Salinasin rantakaupungista kotoisin oleva voittaja haluaa missivuotensa aikana edistää tietoutta ja opetusta AIDSin ja HIVin suhteen.
Suomen edustajana kilpailussa nähty Miss Suomi Ninni Laaksonen ei odotetusti mahtunut 20 kauneimman joukkoon. Hän vieraili missijoukon mukana suositussa Late Night With David Letterman -keskusteluohjelmassa, jossa vieraana oli myös Miss Universum -kilpailun oikeudet omistava Donald Trump.