Don Johnson Big Bandin kolmas albumi ei ole hittivoittoinen kuten edeltäjänsä Breaking Daylight, mutta tarjoaa tutun laadukasta fiilistelyä. Levyn aloittaa singleraita Road, joka onkin soinut kesällä mukavasti myös klubeissa. Biisin kertosäe on suorastaan loistava ja Emma Salokosken vokaalit tuovat kappaleeseen naisellisen ulottuvuuden.
Salokoski sulostuttaa myös Cocoa Cacao -kappaleen karibiatunnelmia. Karibialla matkaa myös Busy Relaxin. Private Intension -kappaleen trumpetti ja gospel-tyylinen kuoro ihastuttavat. Puolivälin Jack ja Dangerous ovat tummia välipaloja ja samalla siirtymät levyn tummemmalle puoliskolle.
Levyn nimikappale tavoittaa onnistuneesti 1930-luvun hämyisen pianobaarin tunnelman, mutta se vie samalla hittipotentiaalin. Sen jälkeen albumin tunnelma muuttuu jazzimpaan ja kokeellisempaan suuntaan. No. 2 At The Hamburg Concept -kappaleessa Pekka Kuusiston viulujen kakofonia ylittää jo kirkkaasti ärsytyskynnyksen ja vie käden nopeasti skip-namikalle. Kuraa. Hidden Rainbowiin tuo lämpöä lapsikuoro.
Tumma Last Things edustaa levyn voimakasta soundia, mutta Tommy vokaalit on miksattu turhan alas. Onneksi Johnny’s Going Home -päätösraidassa vokaalit ovat taas pinnassa.
Kolmannella albumillaan Don Johnson Big Band ei selvästikään tavoittele listahittejä, vaan nyt tavoite on tehdä tyylikkäästi omaa juttua. Siinä levy onkin onnistunut.
Pisteet 3/5
