Suomalainen mediapersoona Jani ”Wallu” Valpio oli aikoinaan tiiviisti otsikoissa monenlaisten kommellusten merkeissä. Räväkkä julkkistähti nähtiin äskettäin vilaukselta Paparazzit-ohjelman cameoroolissa. Viime viikonloppuna hän suuntasi Riihimäki Rockiin.
Festivaaleilla tapasivat toisensa myös vanhat ystävät Wallu ja Herra Ylppö. Ylpön esiintymisen jälkeen miehillä oli hetki aikaa muistella yhteisiä kokemuksia vuosien varrelta.
– Satakunnassa Nakkilassa Karmarockissa Wallulla oli todellinen hätä päästä jonnekkin rauhalliseen paikkaan sillä hänellä oli kaunista naisseuraa. Asuin noin 15 kilometrin päässä festivaaleilta ja annoin luvan mennä mun kämpille, Herra Ylppö muisteli haastattelussa.
– Myöhemmin tajusin, että olin unohtanut antaa sille avaimen. Kun itse aamuyöllä palasin asunnolle ymmärsin miksi miehestä ei ollut kuulunut mitään, sillä se oli sittenkin päässyt sisään hajottamalla mun ikkunan. Mutta ei siitä voi olla vihainen. Ikkunan voi aina korjata, mutta jos jää ilman niin ei hyvä.
– Se oli hyvä kissa, Wallu vahvisti tarinan.