Kanadalainen popkaunotar Carly Rae Jepsen nousi aiemmin tänä vuonna maailmanlaajuiseen kuuluisuuteen teinitähti Justin Bieberin avulla. Sittemmin neitokaisen Call Me Maybe -kappale on noussut hitiksi, ja se soi parhaillaan runsaasti myös Suomen radioaalloilla.
Äskettäin Carly Rae Jepsen joutui kohun kohteeksi, kun eräs verkkosivusto julkaisi kuvia, joissa nähtiin aivan neitokaisen näköinen tyttö. Kuvissa nähtiin kaunis nuori nainen yläosattomissa lävistettyjen rintojensa kanssa. Kuvat julkaisseen sivuston mukaan otokset voivat olla muutaman vuoden vanhoja, ja ne on voitu ottaa kamerakännykällä peilin välityksellä. Laulajatar Carly Rae Jepsen on kieltänyt edustajansa välityksellä julkaisseensa itsestään härskejä kuvia.
– Kuvissa ei sadan prosentin varmuudella ole Carly, tähden edustaja kertoi TMZ-sivustolle.
Nyt kuvien lähteeksi on paljastunut 21-vuotias internetmalli Destiny Benedict. Nainen on julkaissut itsestään joukon otoksia Twitter-blogissaan, josta löytyvät myös kuuluisat Carly Rae Jepseniä muistuttavat kuvat.
26-vuotias kanadalainen Carly Rae Jepsen nousi kotimaassaan tähdeksi vuonna 2007 sijoituttuaan Canadian Idol -kilpailussa kolmanneksi. Seuraavana vuonna hän julkaisi esikoisalbuminsa Tug of War. Kansainvälinen läpimurto tapahtui kuitenkin vasta keväällä 2012, kun hittisingle Call Me Maybe julkaistiin ja se nousi suoraan useiden maiden listaykköseksi.