Kanadalais-yhdysvaltalainen Hollywood-tähti Brendan Fraser on tullut tutuksi monista menestyselokuvista. Näyttelijä on tähdittänyt muun muassa Muumio-elokuvasarjan elokuvia ja Viidakon Ykä -elokuvaa. Nyt näyttelijämies on haastettu oikeuteen.
Fraser on työstänyt viime vuodesta lähtien William Tellistä kertovaa The Legend of William Tell -elokuvaa. Miehen sukset ovat kuitenkin menneet mitä ilmeisemmin pahasti ristiin elokuvan tuottajan Todd Moyerin kanssa, sillä Moyer on nyt haastanut näyttelijän oikeuteen, TMZ-sivusto uutisoi. Tuottajan mukaan Fraser pahoinpiteli hänet kahdesti kuluneen vuoden aikana.
Oikeusjutun mukaan humalassa ollut Fraser pahoinpiteli Moyerin ensimmäisen kerran Indianapolisin Hilton-hotellissa viime vuoden heinäkuussa. Menestysnäyttelijän kerrotaan tönineen ja uhkailleen tuottajaa. Uhkailun jälkeen Fraserin väitetään tökkineen Moyeriä sormellaan tämän rintakehään. Tuottaja ei ole tarkentanut, mikä olisi voinut aiheuttaa väitetyn yhteenoton.
Toisen pahoinpitelyn kerrotaan tapahtuneen tämän vuoden tammikuussa. Menestysnäyttelijän väitetään suuttuneen tuottajalle kesken työpalaverin. Moyer väittää Fraserin huutaneen hänelle ja tökkineen hänen rintaansa vähintään 20 kertaa tämän riidan aikana. Rahaa selvästi vailla oleva tuottaja haluaakin nyt oikeusteitse näyttelijältä 25.000 dollaria korvauksia henkisestä kärsimyksestä ja fyysisestä kivusta.
43-vuotias Brendan Fraser nousi ensimmäisen kerran suuren yleisön tietouteen vuonna 1997 Viidakon Ykä -elokuvan kautta. Sittemmin lukuisissa elokuvissa esiintynyt näyttelijä on nähty myös television puolella esimerkiksi Tuho-osasto -suosikkisarjassa. Mies on saanut saavutuksiensa ansiosta tähden Kanadan Walk of Fame -kävelykadulle.