Adrianne Curry julkaisi rohkeita kuvia

Viihdeuutiset · Stara.fi

Yhdysvaltojen Huippumalli haussa -televisiosarjan vuonna 2003 voittanut Adrianne Curry tunnetaan erityisesti rohkeista poseerauksistaan niin lehdissä kuin verkossakin. Nörtiksi tunnustautuva Adrianne on julkaissut itsestään tasaiseen tahtiin näyttäviä kuvia Twitter-blogissaan.

29-vuotias Adrianne Curry on poseerannut nettikuvissaan lukuisia kertoja bikineissä sekä kotonaan että rannalla. Nyt näistä kuvista nähdään muutama esimerkki, joista eräässä pääosassa on neitokaisen bikinipeppu. Kuva voi joidenkin mielestä olla varsinkin kuvakulmansa ansiosta hieman liiankin rohkea.

Adrianne Curry voitti Yhdysvaltojen Huippumalli haussa -kilpailun ensimmäisen tuotantokauden. Voittonsa jälkeen hän on tehnyt uraa mallina ja poseerannut kymmenien lehtien sivuilla. Playboy-lehdessäkin vuosina 2006 ja 2008 alastomana poseerannut Adrianne elää avoimesti biseksuaalina. Hän oli naimisissa näyttelijä Christopher Knightin kanssa viiden vuoden ajan.