Amerikkalainen näyttelijä Angus T. Jones on viettänyt koko nuoruutensa Miehen puolikkaat -hittisarjan parissa. Kahdeksanvuotiaasta asti ohjelmassa näytellyt televisiotähti on nykyisin jo 18-vuotias teinipoika. Hän on yksi maailman eniten tienaavista nuorista näyttelijöistä.
Nyt Texasista kotoisin oleva Angus T. Jones paljasti kärsivänsä näköongelmista. Televisiotähden mukaan hän on melkein sokea, sillä hän ei omien sanojensa mukaan näe mitään ilman erikoisvalmisteisia silmälasejaan. Nuori näyttelijä ei kuitenkaan saa käyttää silmälaseja sarjansa kuvauksissa, joten hän on joutunut opettelemaan kuvauspaikan tavaroiden ja käytävien sijainnin ulkoa.
– Käytän silmälaseja. Ilman niitä, en näe mitään. Olen melkein sokea. Olen tottunut kuitenkin siihen, etten saa käyttää rillejäni kuvauksissa, Angus T. Jones kertoi New York Post -lehdelle.
Miehen puolikkaat on yksi yhdysvaltojen suosituimmista televisiosarjoista. Sarjan entinen päätähti, Charlie Sheen, sai aikoinaan kahden miljoonan dollarin palkkion jaksolta. Televisiossa pyörii parhaillaan sarjan yhdeksäs tuotantokausi, jossa nähdään muun muuassa teinitähti Miley Cyrus. Disney-kaunotar tulee esiintymään sarjassa kahden jakson verran. Hän näyttelee Missi-roolihahmoa, joka ihastuu Angus T. Jonesin näyttelemään Jake-roolihahmoon.