Stara sai ennakkokuunteluun HIM -yhtyeen kovasti odotetun uuden Venus Doom -albumin, jonka menestykselle on asetettu suuret odotukset varsinkin Yhdysvaltojen markkinoita ajatellen.
Levyn avausraita Venus Doom onkin jo radioaalloilta tuttu hittikappale, joka on tyylillisesti yllättävän kevyttä lovemetal-paahtoa. Kappaleen kertosäe myötäilee hämäävän pitkälle Elvis Presleyn aikanaan tunnetuksi tekemän Can’t Help Falling in Love -kappaleen teemaa, ja tuo hämäävyys viekin terää koko kappaleelta. Love in Cold Blood jatkaa hieman raskaammissa, mutta ainakin omaperäisemmissä tunnelmissa. Kappaleen melodia on kesäisen texasilainen ja Villen vokaalit pääsevät tässä hyvin oikeuksiinsa. Erityisesti kitarariffeillä kikkailut ja pitkä skittasoolo toimivat kappaleen koukkuna ja kertosäekin tarttuu, joten hittipotkua löytyy.
Passion’s Killing Floor alkaa yhtyeen vanhemmalle materiaalille ominaisella tunnelman kevyellä maalailulla. Biisiä hienoisesti värittävä syntikkapimputus tuo toimivan lisän energiseen raitaan, joka onkin yksi levyn parhaista kappaleista. Slovariosastolla alkava Sleepwalking Past Hope on kaunis paketti, jolla on vauhtiin päästyvään terävät kulmat. Pitkät kitarasetit värittävät pitkää kappaletta hyvin ja puolivälin chillailuosio tarjoaa sekin pitkän suvannon paahdon keskelle.
The Kiss Of Dawn käynnistyy räväkästi, mutta antaa lopulta rauhallisesti tilaa Villen tummalle ja karismaattiselle äänelle. Kappaleen kertosäe on metallin sijaan yllättävän pop. Dead Lover’s Lane tuntuu sekin lähentelevän tyylillisesti kevyttä rockia ja tuovan tuulahduksen jopa 80-luvun popista. Akustinen Song Or Suicide on nimensä mukaan melankolinen slovari. Varsinaista koukkua kappaleesta ei kuitenkaan löydy, ja se jää muutenkin irtonaiseksi tässä kokonaisuudessa.
Levyn loppuosan paahdosta vastaa hieno Bleed Well, josta löytyy koukkua varmasti singleksi asti. Kertosäe tarttuu hyvin ja kappale onkin levyn selkein hittiraita. Cyanide Sun päättää albumin rauhallisissa tunnelmissa, mutta ei juuri säväytä.
Kokonaisuutena HIM-yhtyeen Venus Doom -albumi tuntuu edeltäjästään poiketen viimeistelemättömältä sanan hyvässä merkityksessä. Liika tuottaminen tekee levystä usein hengettömän, mutta tällä kerralla siihen ei ole sorruttu ja levyltä kuuluu tekemisen ilo ja studiokikkailut. Tämän genren levyllä on mukava kuulla myös syntikkasoundeja. Toivottavasti myös jenkit lämpenevät.
Pisteet 4/5
