Maailmankaikkeuden ehkä lahjakkain trancetaituri Paul Van Dyk seuraa nyt Bob Sinclarin ja Tieston jalanjälkiä siirtymällä musiikillisesti selvästi popimpaan ja kaupallisempaan suuntaan.
Miehen tuorein single White Lies lähentelee trancen sijaan jo discotunnelmia, mutta kappaleen peruspoljento on sentään edelleen noin 135 biitin lukemissa. Van Dykin perinteinen pehmeä lähestymistapa genrensä tuotantoon on sekin onneksi säilynyt.
Kappaleen runsaista naisvokaaleista vastaa Jessica Sutta, ja neitokaisen oma anti toimiikin tässä viisussa keskinkertaisen hyvin. Ongelma on kuitenkin vokaalien sijaan itse biisissä, josta ei löydy tanakoiden soundien lisäksi juurikaan hittiin tarvittavaa koukkua. Kertosäkeen melodia tarttuu vain keskinkertaisesti.
Pelkillä tuhdeilla soundeilla kappale ei toimisi edes ilman laulua, sillä myös tranceraitojen ehdoton edellytys on jonkinlainen melodia- tai soundikoukku. Onneksi muutaman kuuntelukerran jälkeen sellainen alkaa hiljalleen hahmottua. Mistään varsinaisesta hitistä ei kuitenkaan ole tällä kertaa kyse.
Remix-osaston parasta antia on latinokitaran sävyttämä L.A. Mix, josta löytyy pitkän breikin jälkeen todellista munaa. Hieno versio varsinkin klubikäyttöön! Dave Spoonin tuhti remix lähentelee soundillisesti hard trancea ja raita toimiikin selvästi originaalia paremmin tanssilattialla.
Pisteet 3/5
