Suomalainen suosikkiyhtye Bogart Co. niitti valtavasti menestystä 80-luvulla, jolloin sen hitit olivat Suomessa soitetuimpien joukossa. Yhtye on sittemmin jo hajonnut, mutta sen kuvat ovat sittemmin saaneet lähes kulttisuosion.
Nyt amerikkalainen verkkosivusto Buzzfeeed on noteerannut yhtyeen ja valinnut sen ”Maailman kasareimmaksi yhtyeeksi”.
Viime vuonna UGO-verkkosivusto listasi viisikymmentä nolointa bändien promokuvaa. Listalla oli mukana myös kaksi suomalaisyhtyettä. Toinen niistä on Bogart Co., jonka legendaarinen promokuva Spandex Beach päätyi maailman noloimpien bändikuvien joukkoon. Yhtyeen keulahahmo Ressu Redford kommentoi tuolloin tapausta Korkojen kera -ohjelmassa.
– Ei tossa ajassa ole meillä sen enempää selittämistä. Me tehtiin omien päiden mukaan kaikkia asioita. Jos me ei oltais tehty, niin tuskin tätäkään puhelua olisi tullut. Muutenkin mun musiikkihistoria voisi olla vähän erilainen, jos sitä olisi ollenkaan, Ressu kommentoi.