Vauhdikkaan monipuolista poppia työstävä yhden miehen yhtye Pariisin kevät julkaisi äskettäin esikoisalbuminsa Meteoriitti, jolta toisena singlenä lohkaistusta Pikku Huopalahti -kappaleesta on muodostunut jo pienimuotoinen radiohitti.
Levyn aloittava albumin nimibiisi muistuttaa kaikessa korniudessaan lähinnä vitsiä, mutta kakkosbiisi Pikku Huopalahti on jo tyylikästä hittikauraa. Se onkin hieno paketti, sillä soundit ovat kohdallaan ja erityisesti korkealentoinen kertosäe on tarttuva ja selvää hittikamaa.
Ensimmäinen singlelohkaisu Samoilla raiteilla on sekin kaunis raita ja sisältää hivenen hittipotkua. Ainakin kertosäkeen soundimaailmassa lienee toiminut benchmarkina länsinaapurimme Kent-yhtye. Säkeistöt jäävät sen sijaan turhan laimeiksi. Hieno Toisesta maailmasta jatkaa puolestaan hieman vahvemmissa merkeissä.
Kappaleessa Pentti Holappa otetaan enemmän akustista kitaraa framille. Pyykkipäivän kertosäkeessä kuultava Aurelie Potin Suaun laulajavierailu on todella hieno ja tyylilaji tuo elävästi mieleen kelttisoundin. Levy sisältää siis tyylejä laajalla skaalalla, mutta kaikessa on kuitenkin mukana sama perustuntuma. Esimerkiksi Tuu rokkaa mun tanssilattiaa ammentaa tunnelmia jopa punkista ja viherpiipertäjäpopista, mutta kuulostaa silti hyvältä.
Toki levyltä löytyy myös selvästi heikompia täyteraitoja, kuten ismoalankomainen Kaikki voi muuttuu ja 80-luvun brittirock-tyylinen Riviera. Muutenkin levyn loppuosassa mennään hieman täytetunnelmissa kappaleiden Me ei olla teinejä enää ja Alkemisti -kappaleiden myötä. Viimeksi mainittu on tosin vähintäänkin erikoinen veto, ja sellaisenaan ehkä ihan hyvä läppä.
Sattumalta musiikin tekemisen aloittanut Arthur Tunes on työstänyt mukavan kevyen koosteen raikkaita poppiralleja. Levy onkin kokonaisuutena erittäin positiivinen yllätys ja tyylikästä kuultavaa.
Pisteet 4/5
