Harva iltapäivän lounastapaaminen on yhtä inspiroiva ja täynnä kiehtovia keskustelun käänteitä, kuin tuokio Jonne Aaron Liimataisen kanssa. Rokkari, televisiotähti ja suomalaisten tuntema idoli on tänä päivänä nälkäinen mies.
– Tämän paikan ruoka on aivan parasta, hehkuttaa Jonne, ja saa helposti toimittajan vakuutettua kiinalaisen ruoan pariin.
Tapasimme Jonnen tamperelaisessa Xing Long -ravintolassa, jota rokkari arvostaa omien sanojensa mukaan suurella hartaudella. Negative-yhtyeen keulahahmo ja Vain elämää -sarjassa herkkyydellään ihastuttanut solisti on elänyt viime vuosina suurta muutoksen aikaa.
Soolokappaleita jo kolme vuotta sitten
Takana on menetyksiä ja niiden kautta syntyneitä oivalluksia, jotka ovat myös kasvattaneet kokijaansa. Kokemuksista on syntynyt tuore Onnen vuodet -albumi, jota Aaron kutsuu valmiiksi klassikoksi. 26. huhtikuuta päivänvalon näkevä levy on kooste paitsi miehen sielunmaailmasta, myös suomalaisuudesta.
– Levystä tulee mieletön, vaikka itse sanonkin. Noin kolmisen vuotta olen tehnyt biisejä. Jotkut on tuoreempia ja jotkut on sieltä kolmen vuoden takaa. Ne ovat kypsyneet rauhassa. Puolet on Vexi Salmen tekstejä ja puolet on omia. Yksi teksti on Artturi Ketolalta, jonka kanssa ollaan tehty muille artisteille yhdessä hommia, Jonne Aaron kuvailee Staralle.
Miehen fanit ovat saaneet jo ensimakua uudesta Jonne Aaronin iskelmätyylistä, kun 28. maaliskuuta julkaistiin kuultavaksi Taivas itkee hiljaa -single. Kyseistä kappaletta mies kuvailee henkilökohtaiseksi. Tulevalla levyllä kuullaan myös vierailevia artisteja, joskin pääpaino on Aaronin omassa samettisessa tulkinnassa.
– Tänään tulee Vexi Salmi puhumaan yhden intron ja eilen kävi yöllä Teräsniskan Suvi studiolla laulamassa taustoja. En ottanut muita vierailijoita. Kaikilla on aina soololevyllään iso lista vierailijoita. Mä ajattelin, että se on pitää olla perusteltua todella hyvin. Päädyttiin Suviin ja Vexiin, kun mä olen tehnyt molempien kanssa aiemmin töitä.
”Suomalaisuus on vahvasti teemana”
Konstailettoman tyytyväiseltä vaikuttavan laulajan nostattava mieliala tarttuu helposti. Aaron kietaisee välillä tuulen tuivertamia kutrejaan pois kasvoilta ja katsoo syvälle silmiin. Albumin kantava teemakin kiteytyy miehen suussa napakasti yhteen sanaan.
– Elämä. Siinä käydään rohkeastikin läpi hetkittäin tätä meidän porukkaa. Suomalaisuus on vahvasti teemana. Sinivalkoinen levy. Ne ovat sellaisia lauluja, jotka tulee kestämään aikaa, Jonne Aaron luonnehtii.
– Mä laulan niitä vielä vanhanakin. Se on niin. Konstailematonta suomi-iskelmää.
Levy kuvaa ainakin erinomaisesti rokkikukkona Suomen musiikkikentälle ponnistaneen Jonne Aaronin sisäistä ja ulkoista kasvua. Poissa ovat kajalit, glitter ja turhat elkeet. Mies näyttää olevan kotona omissa saappaissaan, ja se välittyy hänestä huokuvasta tyyneydestä.
Onnen vuodet on poikkeuksetta lehden uusi sivu rokkarin elämässä. Sitä varten on pitänyt erikseen varata aikaa. Iskelmä-repertuaari laajentaa Aaronin kenttää artistina, ja tuonee myös hänelle uusia kuuntelijoita.
– Toivottavasti niin käy. Se on luonnollista jatkumoa sille, että olen tehnyt muille artisteille kappaleita ja myös Vain elämää -ohjelman kappaleille. Siitä sain pontta tehdä rohkeasti. Oli jo ajatus, että kun täytän 30 vuotta, niin julkaisen suomenkielisen soololevyn. Jos Negativelta olisi tullut levy ulos, me oltaisiin taas kierretty sen kanssa pari vuotta. Sitten soolot ois siirtyneet.
”Pultsaritkin morjenstaa”
Syksyllä esitetyssä Vain elämää -sarjassa suomalaiset pääsivät tutustumaan herkkään ja kyyneleitä kaihtamattomaan taiteilijasieluun, joka ei pelännyt paljastaa tunteidensa kirjoa kameroille. Kun Hirvensalmen Satulinnaan pääsi kokoontumaan kotimaisten artistien kärkikaarti, ei tuloksena voinut olla muuta kuin hyvää ja unohtumatonta viihdettä.
Katri Helenan, Jari Sillanpään, Cheekin, Erinin, Neumannin ja Kaija Koon kanssa vietetty aika oli Aaronille kuin yhdessä koettu henkinen matka. Internetin keskustelupalstoja myöten Jonnen tulkintoja kehutaan ainutkertaiseksi. Esimerkiksi versio Kaija Koon Kylmä ilman sua -kappaleesta on jo muodostunut eräänlaiseksi klassikoksi.
– Kun mä mietin sitä ohjelmaa, että näytetään artistien arkisempaa puolta, niin ainakin itsestä se ajatus tuntui mielenkiintoiselta. Ja kun Vain elämää on musiikkipainotteinen – se oli hyvä konsepti. Mä en itse seurannut ohjelmaa, katsoin vaan pari jaksoa. Mä kuitenkin olin siellä ja elin sen, pohtii laulaja.
– Ainakin huomaa keikoilla, että yllättävän moni sitä on seurannut ihan lapsesta vaariin. Mä olen ollut konserttisaleissa esiintymässä tämän soololevyn myötä. Meillä oli kolme konserttia, Kokkolassa Snellman-salissa ja kaksi Tampere-talossa. Se on ollut aika jännä ilmiö. Aikaisemmin Negativen keikoilla on käynyt sellaisia nuoria aikuisia.
– Nykyään kadunmiehetkin morjenstaa. Se on aika yllättävää. Ihan sellaiset pultsaritkin. Yleisön kirjo on tosi laaja. Ehkä tuossa oli sekin, että jokaisella artistilla oli omat faninsa, ja nyt ne sekoittui. Jokainen löysi vähän jotain uutta, summaa Jonne Aaron vuosi sitten kuvattua sarjaa.
– Biisit sai uutta tuulta siipien alle. Mielenkiintoisinta oli päästä kuulemaan noiden solistien tulkintoja – noinkin kovien laulajien. Parasta siinä oli se, että elämä käsikirjoitti sen jutun. Ihmiset varmaan miettii, että oliko toi käsikirjoitettua tai laskelmoitua. Mutta se ei ollut, ja siinä se juju olikin.
– Muistan silloisen elämäntilanteen, menin sarjan aikana läpi sitä. Musiikin kautta kokee aina juttuja, ja varsinkin intiimissä tilassa. Yksitoista päivää tuollaista, niin väkisinkin siinä nousee tunteet pintaan. Alkaa käymään läpi omia juttujaan, kertailee Jonne kuvausten tunnelmia.
– Sitä piti alun perin kuvata edellisenä syksynä. Jos se olisi silloin tehty, niin siitä olisi tullut aivan erilainen. Kaikki meni juuri täydellisesti.
”Kaija patisti mut lääkäriin”
Media on jo ehtinyt hehkuttaa sarjan artistien läheisiä välejä. Yhteisten edustustehtävien lisäksi kokemuksesta jäi pysyviä yhteyksiä kollegoihin. Ilman Kaija Koon tomeraa ohjeistusta olisi Jonne saattanut esimerkiksi saamattomuuttaan jäädä pidempäänkin jatkuvan yskän kouriin.
– Olin kipeänä pari viikkoa sitten, ja oli jatkunut sellainen kuiva yskä jo pidempään. Se tunnetusti vähän hankaloittaa tuota levytyshommaa. Kaija patisti mut lääkäriin, että kunnon kuuri päälle nyt! Olin itse niin saamaton, virnistää rokkari.
Kiireisen rock-hurmurin alkukevät on kulunut paitsi levytyksen, myös keikkailun merkeissä. Jonne Aaron nähtiin viimeksi Tampereella naistenpäivänä, jolloin suuren kiinnostuksen vuoksi mies vetäisi yhden keikan sijaan kaksi. Soolokappaleiden esittäminen sykähdytti paitsi yleisöä, myös miestä itseäänkin.
– Oli mahtava energia. Konserttisalimiljöö… Sellaista en olisi Negativen kanssa päässyt tekemään. Tai ehkä olisin, mutta olisiko yleisö sitten löytänyt sen. Se on niin eri tilanne, intiimi ja oma akustiikka. Todella eri juttu kuin rokkikeikka. Nelkytminsaa biisejä ja kahdenkymmenen minuutin väliaika ja taas nelkytminuuttia.
– Niistä lauluista on hyvä turista, miten ne on syntyneet ja miten niihin on päädytty. Keikka meni hienosti. Meillä oli siellä sohva, mikä me tuotiin lavalle toisella väliajalla ja tehtiin tunnelmasta olohuonemainen. Otin yleisöstä porukkaa istumaan siihen sohvalle. Siinä oli tuollaisia pikkujuttuja, mitä olin miettinyt, joilla saatiin aikaiseksi kokonaisvaltaisempi elämys.
”Oon asettanut tavoitteita ja nostanut rimaa”
Kotimaiset päivälehdet ovat väritelleet ahkerasti draamaa Jonnen ja Negative-yhtyeen välille. Monet tahot uskovat, ettei vuoden mittainen keikkatauko ollut bändin soittajien mieleen. Keulahahmo toppuuttelee, ja kertoo keskustelun kulkeneen rakentavassa hengessä.
– Hyvin se meni loppupeleissä. Ei siinä sen kummempaa. Media teki siitä vähän draamaa. Iltalehdessä oli sellainen otsikko että hylkäsin bändin. Jutun sisältö oli kuitenkin ihan eri. Mä oon ollut tässä jo niin kauan kehissä, ettei mua tuollaiset hetkauta. Itse tiedän kuitenkin miten homma on, kuten bändikin.
– Media nyt aina repii otsikoita, se on name of the game. En mä edes lue juttuja itsestäni. Siinä voisi mennä vipu, jos niitä alkaisi lukea. Mikään ei saa loppupeleissä häiritä omaa luovuutta, ja sä itse häiritset sitä, jos lähdet tommoiseen.
Negative veti toistaiseksi viimeisen keikkansa Salossa 15. maaliskuuta. Sen jälkeen Jonne on voinut keskittyä oman luovuutensa vaalimiseen. Hän kokee, että nyt on paras hetki antautua täysin musiikin ja oman polun vietäväksi.
– Omalle luovuudelle pitää olla nöyrä ja sille lahjalle, minkä on saanut. On hyvä pyrkiä vaalimaan ja kehittämään sitä. Millään muulla ei ole väliä. Olen mäkin aaltoliikettä nähnyt ja kokenut. Tiedän, että elo ihmisen suruineen ja murheineen, se on vain väliaikainen. Menestys ja kaikki. Pitää pyrkiä nauttimaan ja elämään hetkessä. Siinä mä olen ollut aina helvetin huono.
– Oon aina asettanut itselleni uusia tavoitteita ja nostanut rimaa. Se on ollut toisaalta sitten palava voima, mikä on vienyt eteenpäin. Olen ollut määrätietoinen. Viime aikoina olen oppinut ottamaan rennommin, se on siistiä. Joskus on hyvä päästää irti koko kelkka ja hakea uusi suunta.
– Ja se on nyt tämän soolouran pointti Negativeakin ajatellen. Saan tehdä tämän. Negativessa on kuitenkin ulkomaat ja sen tuomat paineet. Pitäisi aina ajatella uusia maita kuten Napoleon. Pitää aina saavuttaa jotain uutta, että se pysyy mielekkäänä. Nyt voi ottaa breikin.
”Mä olen tehnyt ihan helvetisti hommia”
Vain elämää -sarjan suosion myötä Jonnesta sukeutui vielä selkeämmin koko kansan mies. Huimassa nosteessa oleva artisti kokee saamansa huomion positiivisena. Hän kuitenkin muistuttaa, ettei mikään suosio synny itsestään – nämäkin onnen hedelmät ovat kovan työnteon tulosta.
– Toi on kiva juttu, että ihmiset noteeraavat. Se antaa mahdollisuutta tehdä lisää tätä hommaa. Jatkuvuutta – sitä se mulle merkitsee. Mutta on siinä takana pitkäjänteistä työtä. Ihmisille voi tulla sellainen kuva, että se onnistuu tuosta noin vaan, aloittaa Jonne.
– Mä olen tehnyt ihan helvetisti hommia sen eteen. Kaikki laulut, joita teen Peppi Polvianderille, soololevyn biisit, iskelmät muille. Olen tehnyt viimeiset neljä vuotta täyspäiväisesti kappaleita. Olisi voinut istua baarissa – oon mä sitäkin tehnyt – mutta olisi voinut istua vielä enemmän.
– Oon ajanut fillarilla Onkiniemeen treenikämpälle ja tehnyt demoja. Kai se parisuhdekin siihen lopahti, en tiedä. Siinä on myös kova hinta. Uhrautumista, heittäytymistä. Mulla vaakalaudalla oli melkein mielenterveys, nauraa Jonne Aaron.
– On se raskasta, kun tulee koko ajan uutta melodiaa. Mä ymmärrän, että kolmivuorotyö on sekin raskasta ja arvostan kaikkea työtä tosissani. Mutta sellainen luovuushomma ja oman päänsä kanssa tekeminen. Sä meet ylikierroksille. Se on pahin, kun ei saa rauhaa melodioilta.
Nukkumaan kitaran kanssa
Jonnen mukaan ”pääradio” on yleensä aina päällä nukkumaan mennessä. Moni kappale on saanut ensisäkeensä yön hämärinä tunteina. Eräs yö rokkari nukkui kitaransa kanssa, koska ei enää jaksanut nousta sängystä ylös hakemaan soitinta olohuoneesta.
– Kyllästyin siihen, että aina kun menen nukkumaan, mulla tulee biisi. Oli pakko laittaa kitara viereen, ettei tarvi nousta olohuoneeseen hakemaan sitä. Aina kun menin REM-uneen, niin tuli biisi ja nousin. Pidin niin kauan sitä kitaraa, että sain sen tehtyä.
– Se on siunaus. Mietin itsekin, että mistä ne laulut tulee. Ei mulla ole tähän mitään teoriaa. Pitäisi olla joku porttiteoria, nauraa Jonne, ja vakavoituu sitten.
– Pelottaa, että se kaikki loppuu. Siksi mulla on ollut hirveä vimma tehdä kappaleita. Olen nauhoittanut suuren määrän biisejä. Niitä tulee ja tulee ja tulee. Pelottavan helposti. Tätä ei varmaan kannattaisi sanoa, mutta niin se vaan on. Ihan viis-kymmenen minsaa, niin tulee koko biisi.
– Yksikin tuli siten, että alkoi väsyttää ja tuli painostava olo. Menin sohvalle ja nukahdin puoliuneen. Kun nousin siitä, niin kirjoitin suoraan biisin. Sitä ennen olin miettinyt Junnu Vainiota kovasti. Olin kuunnellut hänen musiikkiaan monta päivää. Kappaleen tekeminen tuntui kuin joltain haamukirjoittamiselta. Sitä on vaikea selittää.
”Ei musta kyllä kaupan myyjää saa”
Monelle luova ammatti on eräs suurista unelmista. Jonne kuuluu niihin onnekkaisiin lahjakkuuksiin, joille rakkaimmasta harrastuksesta on tullut leipätyö. Liimatainen tiesi jo teininä haluavansa rokkitähdeksi. Kiinnostavaa onkin, onko hän ikinä edes miettinyt tavanomaista duunarin elämää – vaikkapa töitä lähikaupassa?
– Never say never, mutta ei musta kyllä kaupan myyjää saa. En ole sitä miettinyt, että kokonaan lopettaisin, kun kuitenkin niin paljon rakastan tätä juttua. Mutta joskus Negativen alkuaikoina, kun suosio lähti liikkeelle, tuli Anorectic-levyn aikaan ajatuksia. Kävin aikanaan kymppiluokan ja sen jälkeen hetken LVI-puolta ja sosialialaa. Tuli sellainen levottomuus hetkellisesti, että mitä tekisi.
– Mietin, että pitäisikö tähän jotain koulutusta ympätä. Sitten aloin tehdä entistä enemmän biisejä ja tein niitä muillekin. Se on mun harrastus, mutta taloudellisesti ajatellen se on auttanut tekemään musiikista mun leipätyön. Se on ollut mun pelastus. Laskut pitää maksaa.
– Jos sä meet luovassa työssä johonkin muunlaiseen duuniin, se syö sun luovuuden. Et sä jaksa enää pitkän työpäivän jälkeen tehdä biisejä. Ei siinä pysty muuta kuin syömään ja nukkumaan ja katselemaan vähän telkkaria. Työläisperheestä kun oon, niin mulla on aina ollut pientä keskisormea kuitenkin yhteiskunnalle. Kapinaa teinivuosista asti. Pientä hakaneulaa nenään, hymähtää rock-muusikko.
– Kurt Cobain oli innoittaja itselle. Se oli lahjakas kaveri. Ei kummoinen kitaristi loppupeleissä, mutta hemmetin hyvä nuottikorva ja melodiataju. Taiteilija.
”Mä olen ollut alusta asti avoin”
Taitelija on mitä suurimmassa määrin myös Jonne Aaron. Hän on kerännyt ammatissaan näkemystä jo sen verran, että uskalsi ottaa aloittelevan laulajatähti Peppi Polvianderin suojatikseen. Yhdessä viihtyneen parivaljakon välille on myös rakenneltu romanssia. Näin Jonne vastaa.
– Mähän vein sen sinne Iskelmä-gaalaan. Mentiin yhdessä. Ajattelin, että se on tosi hyvä juttu Pepille mennä sinne. Siellä on kuitenkin paljon toimittajia, ja sillä on uusi Aavaa-sinkku tullut ulos. Toi parisuhdejuttu oli vähän sellainen, etten ollut odottanut aivan sitä. Toivoin, että oltaisiin keskitytty enemmän hänen musiikkiinsa, tokaisee mies.
Sen enempää Aaron ei ala iltapäivälehtiä moittimaan, tekeväthän toimittajatkin vain työnsä. Kiinalaista ruokaa maisteleva mies vaikuttaa tavatessa vilpittömän avoimelta, eikä hän epäile keskustella elämänsä vaikeammistakaan käänteistä. Mihin artisti vetää rajan yksityisyyttään koskien?
– Ei mulla kyllä kauheasti ole sellaista. Mä olen ollut alusta asti sellainen avoin. Kerroin lastenkotitarinani. Olen hypännyt peliin täysillä. En mieti. Joskus olen ajatellut, etten päästä ketään kotiini, että se on pyhä juttu. Sitten tuli tämä Perho tuli taloon -ohjelma muutama vuosi sitten. Se oli hyvä konsepti ja avasin kotini ovet. Ajattelin, että ei siinä sitten mitään.
– Olen vähän sellainen kansanmies. Unohdan hetkittäin, kun olen baarissa, että olen julkisuuden henkilö. En ajattele sitä. Mulla oli uran alussa sellaista, että piti olla kajalit silmillä. Tällä tavalla kun vetää arkisesti menemään, sen unohtaa. Se on perushommaa, kertoo Jonne ja summaa ajatuksensa artistin roolista.
– Kun aloitti artistina niin kyllä sitä lavajuttua mietti, että millaisen mielikuvan luo ihmisille. Sen ajan Jonne Aaron oli tavallaan hahmo. Toi Vain elämää -ohjelma riisui mun viimeisimmätkin kajalit. Tuli arkinen puoli esille. Ei tarvitse vetää rooleja. Oon mä toki joskus miettinyt, mitä muut ajattelee. Ikä on tuonut sitä, ettei enää jaksa hötkyillä niin paljoa.
”En olisi itseni kanssa hetkeäkään”
Kolmenkymmenen ikävuoden rajapyykkiä lähestyvä laulaja on todennut jo aikaisemmin pitävänsä soololevyään uuden elämänvaiheen aloittajana. Usein tähän ikään liitetään vakiintuneet parisuhteet, avioliitto, kodin rakentaminen ja lapset. Onko tällaisia ajatuksia käväissyt rokkarin mielessä?
– On, ja kun mulle tuli toi parisuhdehomma tohon, niin jälkikäteen ajatellen multa lähti apina selästä. Tietsä mitä mä tarkoitan? Jos sä olet kymmenen vuotta ihmisen kanssa, niin kyllä sun pitää jossain vaiheessa miettiä niitä asioita. Tuollaiset kysymykset tulee siihen.
– Nyt kun tässä ollaan taas taivasalla, niin mun ei tarvitse edes miettiä sellaisia. Aikaisemmin mä tein sellaisia viisi- ja kolmevuotissuunnitelmia. Nyt menen hetken kerrallaan. Olen miettinyt vain tämän vuoden loppuun, kertoo laulaja.
– Kavereilla tapahtuu näitä juttuja kyllä ympärillä. Olin juuri häissä Finlaysonin palatsissa. Mietin siinä vaan hetken, että se tulee sitten kun se on tullakseen. Ehkä joillakin ihmisillä on haaveita, ja naimisiinmeno on etappi tiettyyn ikään mennessä ja sitten tehdään lapset.
– Mulla ei ole sellaista. Mä olen valmis omistamaan musiikille vaikka loppuelämäni. Koen tällä hetkellä, että olen saanut niin paljon rakastaa ja saanut rakkautta niin hienolta ihmiseltä, että mulla ei ole mitään toiveita. Mä olen jo saanut tähän ikään mennessä tarpeeksi. Ilman häntä en olisi tässä. Hän antoi sellaista vastavoimaa siihen hulinaan, mitä tuli Negativen kautta.
Suomalaisten oma sydänten tulkitsija on omat oppikoulunsa käynyt. Tavoiteltuimpiin poikamiehiin lukeutuva Jonne Aaron kertoo myös viisastuneensa pitkässä suhteessa. Mitä nainen on opettanut hänelle eniten?
– Et sä kyllä helpolla mua päästä. Ei olisi varmaan tullut ostetuksi omaa kämppää ilman häntä. Ihan tällaisia käytännön juttuja. Naista pitää kunnioittaa. Se on kaiken lähtökohta. Silti, olen vieläkin helvetin huono käytännön asioissa. Taitelija kumppanina ei ole mikään helppo. En olisi itseni kanssa hetkeäkään, sellainen huithapeli.
– Siisteintä on se, että jokaisen menestyvän miehen takana on joku vahva ja viisas nainen. Niin oli myös tuossakin tapauksessa mun omalla kohdalla. Meillä on edelleen hyvät välit.
Positiivisuutta huokuva Jonne Aaron on valloittavaa seuraa. Karismaattinen mies tarjoaa pian tamperelaiselle yleisölle elämyksellisen illan esiintymällä levynjulkaisukeikallaan 26. huhtikuuta Pakkahuoneella. Haastattelun päätteeksi rokkarilla oli tarjota vielä Staran lukijoille omaa zeniläistä viisauttaan.
– Elämä on liian lyhyt vihamieliseen ja negatiiviseen ajatteluun. Mä tiedän suomalaiset, meitä vituttaa ja saakin vituttaa välillä. Vähemmästäkin vituttaa, kun on pitkät talvet ja kaikkea, tämähän on ihan luonnotonta. Ei näitä olosuhteita ole ihmiselle luotu.
– Jos sä kuitenkin ajattelet asioista koko ajan negatiivisesti, keräät ympärillesi negatiivista energiaa. Ja niitä ihmisiä. Jos sä olet porukassa ja siellä yksi myrkyttää fiiliksen, niin se vaikuttaa kaikkiin. Ei muuta kuin kevättä kohden ja hymyä korviin!
Jonne Aaron näyttää mallia, eikä siihen voi kuin vastata.
