Neljäntoista lapsen maailmankuulu perheenäiti Octomom, eli Nadya Suleman, on ollut pitkään talousahdingossa. Hän joutui vastikään muuttamaan asunnostaan pois, koska ei pystynyt maksamaan vuokraansa.
Pornovideollakin taannoin esiintynyt julkkismamma on ollut aiemmin tunnettu rivoista tempauksistaan, mutta nyt hän kertoo Radar Online -sivustolle tehneensä täyskäännöksen elämässään. Nadya kirjoitti pitkän viestin, jossa hän lupaa esimerkiksi hylätä pornotyön kokonaan.
Nainen päätti, ettei ala seurustelemaan miehen kanssa ennen kuin hän on käynyt läpi runsaasti terapiaa. Hän haluaa lisäksi parantaa perheen raha-asiat kertaheitolla kuntoon. Yllättävintä kaikista, Octomom vannoo myös aloittavansa selibaatin. Hän hylkää seksielämänsä ainakin viidestä kymmeneen vuoteen.
– Päätän, etten anna kehoani seksuaalisesti enää kenellekään. En edes itselleni. En anna kontrollia muille. En ole myytävänä. Olen syyllinen, rangaiskaa minua. Satuttakaa, tuhotkaa minut, kirjoittaa Nadya lehdelle.
38-vuotias Octomom, eli Nadya Suleman, tuli tunnetuksi vuonna 2009 saatuaan ensimmäisenä maailmassa kahdeksan lasta samalla kertaa. Hänellä oli jo ennestään kuusi lasta, joten perheessä vilistää nykyisin peräti 14 pienokaista. Perheen elättäminen on kuitenkin muodostunut ongelmaksi suurten kulujen vuoksi.