Arizonalainen Hannah Gastonguay päätti jättää Yhdysvaltojen pölyt taakseen ja hyppäsi aviomiehensä ja kahden pienen lapsensa kanssa veneeseen. Heillä oli aikeena seilata Kalifornian San Diegosta Tyynen valtameren pienelle Kiribatin saarelle.
Pian lähtönsä jälkeen perhe joutui kuitenkin koviin myrskyihin ja aallot ja sade piiskasivat heidän venettään. He joutuivat viikkoja kestävälle tuuliajolle, jonka aikana heidän ruokavarastonsa hupenivat ja uudet myrskyt koettelivat Gantonguatyn perhettä.
– Emme pelänneet kuitenkaan kuolevamme, koska uskoimme Jumalan johdattavan meidät perille, Hannah jutteli.
Lopulta venezuelalainen kalastusalus löysi perheen keskeltä avomerta ja ottivat heidät talteen. Kun reportterit tiedustelivat perheen syytä lähteä päätähuimaavalle matkalle, vastasivat he olleensa kyllästyneitä Yhdysvaltojen aborttiasenteisiin, homoseksuaalisuusasioihin ja valtion kirkkopolitiikkaan, Gawker raportoi.